Luen paljon rentoutuakseni ja päätä tyhjentääkseni dekkareita. Suosikkeja ovat kotimaisten kirjailijoiden lisäksi pohjoismaisten kirjailijoiden dekkarit kuuluvat lukemistooni. Viimeksi luin Petra Hammesfahrin teoksen ”Uskoton mies ”. Se on synkeä tarina mustasukkaisuudesta, omistamisesta ja himosta. Ihmissuhteista, joissa ihmisiä pitää yhdessä tyystin joku muu kuin rakkaus. Ehkä se, että helvetti on tuttu. Tarinan päähenkilö, nainen Lisa, kertoo suhteistaan elämänsä miehiin ja siitä miten sitä tulkitsee toisen ihmisen sanomisia ja käyttäytymistä antamalla niille aivan uudenlaisia merkityksiä omasta viitekehyksestään käsin. Mihin sitä lopulta päädytään? Kuinka hyvin sitä loppujen tuntee toisen ihmisen? Tarinalla on yllättävä loppu. Mielenkiintoista on myös se, että kirjassa poliisi (tai etsivät) ovat täysin sivuosassa.
Hieman aikaisemmin luin Kjell Ola Dahlin teoksen Pieni kultainen sormus. Kirjan päähenkilö, Katrine, on ollut huumevieroituksessa. Hän on pääsemässä kuiville, elämä alkaa olla mallillaan. Katrinella on työpaikka, poikaystävä sekä poikaystävä nro 2. Eräänä yönä juhlien jälkeen Katrine törmää keskiluokkaisten kulissien takaisiin salaisuuksiin ja hänet kuristetaan. Poikaystävä nro 2, jonka kanssa Katrine vietti viimeisen yön, kokee saman kohtalon oivallettuaan jotakin. Kirjan päähenkilöt komisario Gunnerstrada ja hänen apulaisensa Frølich sotkeutuvat keskiluokkaisten, näennäisesti hyvinvoivien ihmisten valheisiin ja kulisseihin, joissa riittää selvittelemistä. Aika perinteinen dekkari. Päähenkilöistä toinen on roskaruokaa syövä ja ylipainoinen (muistaakseni Frølich) ja komisario Gunnerstrada taas kuivan käppänä ja tupakkayskää poteva. Teos on valittu vuonna 2000 parhaaksi norjalaiseksi dekkariksi.
