Juhannuspäivän jälkeen sunnuntaina tyttäremme ystävineen ehdotti josko lähtisimme maalaiskirpputorille. Olimmekin paikalla heti puolen päivän tienoilla kun kirpputori avattiin. Voi mitä löytöjä teimmekään. Tytär löysi hienon seinäpeilin uuteen kämppäänsä viidellä eurolla. Ja me löysimme kaksi Arabian tarjoiluvatia sekä yhden tarjoilukulhon Varsinainen löytö oli Antti Nurmesniemen sininen Pikku-Pehtoori viidellä eurolla. Pannu on melko hyvässä kunnossa – emalointi ehjä, joskin nuppi on hieman sulanut kannen alapuolelta kuumuudessa. Nurmesniemen Wärtsilälle suunnittelemat Pehtoorit ovat 50-luvun muotoilun klassikkoja.
Lisäksi mukaan tarttui tusina Nanny Stillin Riihimäen lasitehtaalle suunnittelemia Tupru -yleislaseja. Tosin sarjan nimestä ei ole täyttä varmuutta. Joissakin yhteydessä mainitaan lasien olevan Kehrä-sarjaa, jonka suunnittelijana on taas Tamara Aladin. Asia pitänee selvittää tarkemmin.Olemme jo jonkin aikaa etsineet viinilaseja Teema -astiaston kanssa käytettäväksi. Meillä on noin kahdeksan Aino Aallon viinilasia, mutta emme ole onnistuneet löytämään niitä mistään lisää. Olen aikoinani hankkinut viinilasit mitä ilmeisemmin Riihimäen lasitehtaan myymälästä. Lasisarjaa ei ole valmistettu lainkaan vuosina 1960 -1983.
Näiden ohella ostimme tusinan jälkiruokakulhoja, joiden valmistaja ei ole vielä selvinnyt. Voi olla Riihimäen lasitehtaan (kysymyksessä on puristelasi) tuotteita. Joka tapauksessa ne ovat kauniita olivatpa mistä hyvänsä peräisin.
Lasit, jotka ostimme kirpputorilta, ovat sittenkin Tamara Aladinin Kehrä-sarjaa. Näin eräällä kirpputorilla lasien alkuperäispakkauksen ja kysymyksessä on kyllä Kehrä-sarja.