Tampereen työväenteatterin musikaali Vuonna 85 oli oikeastaan enemmän konsertti kuin teatteriesitys. Pääosassa oli musiikki, johon enemmän tai vähemmän löyhästi liittyi tarina eräässä kapakassa hengailevasta porukasta. Musiikki oli taattua manserockia – Eppuja, Popedaa, Juicea – ja taisi joukossa vissiin olla joku Alwari Tuohitorvenkin biisi – kai? Bändi soitti mainiosti eikä laulusolisteissakaan ollut valittamista. Kyllähän sitä kuunteli – ainakin, jos on itse ollut parikymppinen vuonna 85. Niinhän sitä itsekin hengailtiin omassa kantakapakassa. Vaatteet olivat juurikin yhtä kamalia (silloin ihania) ja portsarit kuten Jyrki Boy (Jari Leppänen). Hyvälle tuulellehan sitä katsellessa tuli.
Näytelmässä vilahteli muutamia tamperelaisia juttuja kuten Keskustorin nakkifakiiri. Pieni, vihertävä nakkikioski Keskustorilla, josta sai ostaa suomimakkaraa höyrytettynä (muistaakseni). Joku huligaanijoukko sen kioskin joskus kaatoi sillä seurauksella, että makkaranmyyjä sai palovammoja. Hämeensillan patsaat kävivät myös näyttämöllä. Näytelmässä Lokomon työntekijät tekivät ennätyksiä – tehtaan pilli soi klo 16.00 ja baarissa oltiin klo 16.05. Ennätyksen arveltiin rikkoutuvan, kunhan uudet tarrakiinnitteiset työhaalarit tulevat käyttöön. Oman muistini mukaan myös Tampellan konepajan työntekijät olivat melko nopeita liikkeissään.
Musikaali oli ihan hilpeä. Musiikkia nyt olisi kuunnellut sellaisenaankin ilman näytelmää. Jäin miettimään, että miten homma avautuu henkilöille, jotka eivät tiedä (pidä) manserockista tai nuorilla, jotka olivat 1980-luvulla vasta lapsia tai eivät olleet vielä syntyneetkään.
