Viime lauantaina olin ystävättäreni kanssa Tampereen työväenteatterissa iltapäivä näytöksessä katsomassa Seela Sellan mainiota esitystä. Seela Sella esittää ikääntyvää naista, jolla ei ole omien sanojensa mukaan ollut markkina-arvoa sitten 40 ikävuoden täyttymisen jälkeen. Seela nostaa esiin suomalaisen yhteiskunnan ilmiöitä, jotka osoittautuvat melko naurettaviksi lähemmin tarkasteltuna. Nyky-Suomen nuoriso, uraputkessa pyristelevät tulostentekijät, nuorisomusiikki, vanhemmat, julkisuuden kipeyden vaivaamat – kaikki saavat osansa. Seela paljastaa, että kännykkä opetti suomalaiset puhumaan. Nykyisin kännykkä toimii illuusion ylläpitäjänä – on helppo soittaa töissä viipyvälle puolisolle ja kuulla erilaisia koottuja selityksiä viivästymisen syistä. Voi tuudittautua valheelliseen turvallisuuden tunteeseen vaikka todellisuus olisi ihan muuta. Ihmiset puurtavat uraputkessaan ja unohtavat puolisonsa, jotka hakevat sisältöä elämäänsä ja karkaavat Lappiin shamaanikouluttajansa kanssa valmistamaan lakasta luontaislääkettä psykosomaattisiin vaivoihin. Oman osansa saavat myös medioissa äänessä olevat asiantuntijat, joista ei tiedä olevatko he siellä asiantuntijuuttaan vai julkisuudenkipeyttään. Räiskyvällä esityksellä on koskettava loppu, joka saa lähes kyyneleet nousemaan silmiin. Suosittelen lämpimästi!
Teatterin jälkeen siirryimme Laukontorin kupeeseen nauttimaan ankkaa alsacelaiseen tapaan. Wistub Alcase pikkuravintolassa oli ankkaviikot ja niinhän me päätimme nauttia ankkaa appelsiinikastikkeessa ja ranskalaisia juustoja alcasilaisten valkoviinien kera. Ruoka oli hyvää ja palvelu mutkattoman mukavaa ja asiantuntevaa! Siinähän se iltakin sitten kului!
