Viime lauantaina (2.2) olimme mukana PirSKeen järjestämällä teatterimatkalla Helsingissä. Liput oli varattu Helsingin kaupunginteatterin Viivi ja Wagner näytelmään. Se pohjautuu Juba Tuomolan sarjakuvaan, joka on varsin suosittu. Juba Tuomola on itse myös käsikirjoittanut näytelmän. Päärooleissa olivat Sari Siikander ja Risto Kaskilahti. Tämä olikin varsin oiva ratkaisu – molemmat sopivat hyvin rooliinsa. Sinänsä en oikein osannut ratkaista miten näytelmään pitäisi suhtautua. Toisaalta näytelmää pitäisi varmaankin tarkastella erillisenä, itsenäisenä teoksena. Tällöin näytelmä vaikuttaa kokoelmalta kuluneita vitsejä ja huulenheittoa, joiden väliin on istutettu pari kummallista kohtausta. Wagnerin uni väkikadosta kärsivästä helvetistä räjähtäneltä näyttävine enkeleineen oli omalla tavallaan hauska, joskin irrallinen. Mutta Viivin nyrkkeilyottelu äitinsä kanssa oli taas aivan outo kohkauskohtaus. Tietenkin voisi ajatella, että Wagner näki Viivin ja tämän äidin välisen sanailun symbolisena nyrkkeilyotteluna. Oli miten oli – ei oikein jaksanut naurattaa. Eräs ryhmämme mukana olleista miehistä sanoi väliajalla, ettei oikein naurata – heillä on kotona ihan samalaista. Mitä huvittavaa siinä nyt on? Parhaita repliikkejä koko teatteriesityksen aikana.
Jos taas tarkastelee näytelmää sarjakuvan pohjalta, on sanailua ehkä helpompi ymmärtää. Wagnerin ja Viivin arkinen elämä on melkomoista kinastelua ja sanailua. Minuun kolahti eniten kohtaus, jossa Viivi löytää parvekkeelta ydinjätettä sisältävän säiliön. Wagner on vuokrannut parvekkeen ydinjätteen loppusäilytyspaikaksi. Viivi polttaa päreensä, mutta Wagner suree ainaostaan jäähtynyttä pizzaansa.
